Osula

Osula -nimisen palvelun idea pätkähti päähäni juoksulenkillä maaliskuussa 2007. Olin päätyöni ohella tehnyt pienyrittäjien markkinointia jo 15 vuotta. Harmitti, ettei pienyrittäjille ollut hyvää ja edukasta keinoa markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan. Lisäksi halusin palvelun olevan paikallinen.

Koska ammatti on sähköisten verkkopalveluiden suunnittelu, sellaisen sitten kehitimme, hitaassa lämmössä. Nyt vasta 23.4.2012 palvelu aukeaa Turkuun pilottikäyttöön.

Väliin on mahtunut versioita ja melkein valmiita tuotteita, mutta ne ovat aina jääneet asiakastöiden varjoon. Olemme Viidakkorummussa rakentaneet palvelua siis itse, tulorahoituksella. Mukana ei ole ketään ulkopuolista sijoittajaa tai business-enkeliä.

Jälkeenpäin ajatellen ehkä hyvä että kehitystyö otti aikansa, sillä vasta nyt aika on kypsä tällaiselle palvelulle suuressa käyttäjäryhmässä, ikäryhmässä 50-70 vuotta. Nyt hekin ovat tottuneet käyttämään erilaisia verkkopalveluita päivittäin.

Osulassa olemme tarkoituksella vältelleet ”liian ufoja” ratkaisuja. Ensimmäinen versio tulee olemaan selkeä ja helppokäyttöinen verkkopalvelu. Myöhemmin kysymme mitä haluaisitte siihen lisää.

Edullinen ja osuva mainospalvelu pienille yrityksille sekä kuluttajille

Osula osuu tavallisen verkkosivun ja verkkokaupan väliin. Se on siis markkinointikanavana sopiva niin kivijalka- kuin verkkokauppayrittäjillekin.

Yritys saa tehdä Osulaan mainoksia ja työpaikkailmoituksia, niin paljon kuin omaa tarmoa riittää! Jokainen mainos ja työpaikkailmoitus pitää avainsanoittaa, eli jos mainostat TAG Heuerin rannekelloa, avainsanasi ovat esim: rannekello, TAG Heuer, arvokello.

Lisäksi voit lisätä mainokseesi erillisen koodin, jolla tuotteen saa edullisesti, siten voit kirjata moniko myös osti sen Osulamainoksen perusteella!

Kuluttaja puolestaan merkkaa omaan profiiliinsa omat kiinnostuksen kohteensa samoin avainsanoin. Jos siis minä kuluttajana olen kiinnostunut rannekello – avainsanasta, edellä mainitun esimerkkiyrityksen mainos osuu suoraan minulle.

Kuluttajana voin myös määrätä mihin mainokset haluan: Haluanko ne sähköpostiini, Facebook- seinälleni tai RSS-syötteenä vaikka iGoogle -kotisivulleni – automaattisesti.

Ja tärkeää on se, että yritys näkee tarkat tilastot: Moniko klikkasi mainosta? Moniko osti tuotteen kaupasta?

Osulan ”ydin” on siis päinvastainen kuin nykymainonnassa. Nythän ”ammutaan haulikolla joka suuntaan ja toivotaan että osuu”. Osulassa ”heitetään tikalla suoraan ostavaa otsaan”. Eli osuessaan mainos todennäköisesti myös myy.

Palvelun hinta on vain 99€/vuosi, jos olet Turun Yrittäjien jäsen. Muillekin se on halpa, vain 199€/vuosi. Sekin on vain 1/3 yhdestä pienehköstä kertakäyttöisestä paikallislehtimainoksesta. Osulassa mainostat koko vuoden! Hintaan sisältyy myös yrityksen oma sivu, josta näkee kaiken tarpeellisen (tiedot, kartta, kuvat, tuotteet, jne.).

Summa summarum: Miksi palvelu siis rakennettiin?

EDULLISUUS

Pienyrittäjälle ei ole ollut keinoja edulliseen paikallismainontaan. Osulassa yritys maksaa vain vuosimaksun (99e-199e), jolla saa mainoksia ja työpaikkailmoituksia palveluun. Samalla yritykselle tehdään koontisivu osoitteeseen osula.fi/yritys.

EKOLOGISUUS
Toinen kenkää hiertävä asia oli asuntoihimme jaettavan, osoitteettoman suoramainonnan määrä. Tilastokeskuksen mukaan v. 2008 sitä jaettiin yli 18 miljardia kappaletta. Osula tarjoaa sille nyt vaihtoehdon. Jollet siis ole osoitteettoman mainonnan ystävä, voit siirtyä sähköisen, kohdistetun mainonnan käyttäjäksi palvelumme kautta.

OSUVUUS
Edullisuutensa ja ekologisuutensa lisäksi mainonta tavoittaa vain ne, jotka aidosti haluavat mainostajan tai hänen edustamansa yrityksen mainontaa. Toiselta kantilta kuluttaja näkee vain sitä mainontaa, mistä on kiinnostunut. Eli yhdistämme tiukasti mainostajat ja mainoksen tilaajat.

TEKEE HYVÄÄ
Osulan tuloista kierrätetään osa kiva.org -palvelun mikrolainoihin, ympäri maailman. Liity Osulan Facebook-faneihin, niin olet mukana avaijaisarvonnoissa ja pääset ensimmäisenä testiryhmään!

Tervetuloa kokeilemaan Osula.fi -palvelua 23.4.2012!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s