Avainsana-arkisto: budjetointi

Elämänmuutos, osa 2: Miten teimme sen?

Perheen talous toimii kuten yrityksenkin: Tulojen lisäämisellä, tai kuten meillä, menojen rankalla karsimisella, saa säästöjä. Ellei sitten elä kädestä suuhun, kuten 20% suomalaisista tekee.

Budjetointi is king!

Olemme vuodesta 1995 asti pitäneet supersimppeliä kuukausittaista budjettipohjaa omasta taloudestamme. Siihen merkataan aina kaikki:

  • säännölliset tulot ja menot sekä
  • säästöön menevä kk-summa ja
  • kaikki maksettavat laskut + muut tulot/kulut sekä kokonaissäästö (ei näy esimerkissä)

Simppelin budjetin ylläpitoon menee max. tunti viikossa.

Yleishygieniasyistä en näytä summia. Emme koskaan silti ole olleet suuri- vaan keskituloisia. Molempien bruttopalkat ovat olleet 1990 -luvun alusta tähän päivään keskipalkkatasoa (nyt kun olemme rakentaneet Osulaa tulorahoituksella, palkkani on ollut to-del-la pieni elokuusta lähtien).

Muut keinot

Asenne ja selkeä tavoite ovat ne muut keinot, jotka ratkaisevat. Vuonna 2006 otimme tavoitteeksi lainattomuuden vuodeksi 2013. Saavutimme tavoitteen kaksi vuotta etuajassa pääosin siksi, että tulimme toimeen aina vaan vähemmällä.

Tässä muutamia lisäjuttuja, joista on ollut ainakin meille apua:

  • Kulutus-shoppailu pois! Olemme esim. ostaneet vaatteemme vuodesta 2007 lähtien eri verkkokaupoista ja ulkomaan matkoilta, pääosin Thaimaasta. Ja aina tarpeeseen. Kun ostan esim. kolme paitaa, kolme vanhaa paitaa pitää kaapista antaa pois. Näin kokonaisvaatemäärä pysyy samana, eikä uutta tilaa tarvita.
  • Älä osta valmisruokaa! Ruokailu taloudellisesti ja terveydellisesti järkeväksi. Viikolla edukkaasti esim. keittoja ja monena päivänä syötäviä uuniruokia. Viikonloppuisin voi hieman palkita itseään herkkuruuilla ja uusilla kokeiluilla. Verkkosivustot ovat pullollaan hyviä + terveellisiä ruokareseptejä.
  • Tekemisestä ilo, ei ostamisesta. Vanhoja huonekaluja, teknisiä laitteita, vaatteita, ymv. voi ja kannattaa korjata, tehdä sekä tuunailla.

Mihin säästää?

Nykyinflaatiotasollahan ei kannattaisi säästää, vaan pitää lainaa, koska ”sitä syödään automaattisesti pois”. Laina vaan on lainaa – se pitää maksaa. Se taas aiheuttaa henkistä painetta, vaikka olisikin pieni summa. Meillä se henkinen paine oli inflaatiota suurempi.

Säästimme S-pankin normaalia parempaa korkoa tarjoavalle pankkitilille. Uskaliaammat ja viitseliäämmät sijoittavat säästösummastaan osan, tai jopa kaiken, osakkeisiin. Me emme sitä tehneet, koska se vaatii päivittäistä seuraamista ja kokoaikaista opettelua. Eli siitä tulee helposti lisätyö. Ja tietysti riskitkin ovat suuremmat.

Nordean e-possu tai vastaava on myös yllättävän hyvä pikkusäästäjä. Määrität itse jokaisen säästöön menevän summan/ kortinviilaus. Eli kun maksat kaupassa ruokalaskun, sen päälle 2€-3€ siirtyy säästötilillesi. Kuukaudessa se kerää helposti 100€ – 200€ lisäsäästöä, vaikka onkin vain ”tilisiirto”. Ihminen kun elää sen mukaan, mitä tilillä on.

Pienillä menoilla jää elämää yli

Nyt meillä on pienet menot. Se antaa vapautta. Töitä voi tehdä vähemmän ja muuta elämää jää yli. Tosin kun työstään nauttii, sitä myös tekee ilokseen (ja edelleen joskus liikaa).

Kun nyt näyttää siltä, että meidän 1970 -syntyineiden eläkekin lienee kaukana, tai jopa olemattomissa, työstä olisi hyvä nauttia, sillä sitä saa tehdä pitkään. Ei silloin kannata ajaa itseään piippuun jo nelikymppisenä.

Kauhulla katselen tuttuja, jotka tekevät hurjia tuntimääriä maksaakseen suuret hankinnat. Toisaalta, jos ei näe metsää puilta, tai pitää elämästään niin, paskaako tässä ketään neuvomaan?

Tämä kuuri ja elämä sopi ja sopii nyt meille. Eihän sitä tiedä, josko muutaman vuoden päästä iskisikin hirveä Bemarikuume ja Avotakkatalon tarve? Tosin epäilen, että se juna meni jo tältä asemalta.

Pikku Apuri

Elämänmuutos, osa 1: Miksi teimme sen?

Kirjoitan asiasta (taas) siksi, että jollekin tästä voi olla apua. Moni asiaa kysyy ja useampi miettii.
Ylieläminen, ahneus ja Paavo
  • Mm. Degrowth -liikekin ennustaa, että talous ei enää länsimaissa kasva. Liikkeen sivuilla on syistä hyvä listaus.
  • Tavallinen 99%:kin on saanut korruptoituneesta ja ahneesta 1%:sta tarpeekseen, USA:ssa ja muualla.
  • Eurokin näyttää olevan tiensä päässä, kun velaksi eläneet valtiot eivät kykene maksamaan hulluja päiviään (vuosiaan). Se puolestaan vetää Euroopan maat syvään lamaan.
  • Ilmastonmuutoskin on kriittisessä pisteessä. Tuntuu ettei talouskeskeiseen ajatteluun yksi maapallon pelastaminen mahdu.
  • Ja Paavokin on taas tapetilla.

Nuo ovat jättimäisen suuria asioita. Paavonkin paluu kertoo politiikkamme seisovuudesta. Niistä on hyvä tietää, mutta ne ahdistavat päivittäisessä mediarumbassa. Tavallisen ihmisen arki on usein täynnä omiakin haasteita, varsinkin lapsiperheissä.

Elä nyt, älä eläkkeellä

Aika harva on kuolinvuoteellaan katunut sitä, että teki liian vähän töitä.

Isäni jäi eläkkeelle pari vuotta sitten, ja on katunut vain sitä, ettei tehnyt sitä jo aiemmin. Elämää löytyi enemmän. Useat hänen tuttuvapiiristään eivät päässeet vapaista päivistä nauttimaan, koska heti tuli vakava sairaus – tai jopa lopullinen päätepysäkki.

Ihmisten arvot muuttuvat, vaikkei yritysten muuttuisikaan

Me ja muut hidastajat olemme muuttuneet, koska a) pystyimme siihen ja b) arvomaailmamme on kokenut pysyvän muutoksen.

Itsellä kaikki alkoi siitä, että piti saada työaika takaisin (siksi yrittäjäksi). Sitä seurasi Porkkanamafia ja omatuntotalous, josta kirjoitin joskus silloin. Sitten tuli ilmastonmuutoskeskustelut, Zeitgeist ja hinnalla millä hyvänsä tapahtuvan talouskasvun järjettömyys.

En vaan saa päähäni, miksi meidän pitäisi ostaa uusi kahvinkeitin tai tv, vaikka meillä on jo ihan hyvät sellaiset? Siksikö että ”talouden pyörät pysyisi pyörimässä”? Oletteko hulluja? Viedäänkö vanhat sitten vaan kaatikselle, ja sitä myötä Afrikkaan lasten poltettavaksi? Keksikää parempi järjestelmä!

Pää teki huomaamatta työtään, kunnes rattaat asettuivat pysyvästi toisin. Enää ei ole paluuta.

Ei kaikille

On totta etteivät kaikki voi, eivätkä pysty hidastamaan. Pienipalkkaisen on vaikea ”pienentää elämäänsä tai tahtiaan”. Toisaalta moni tyytyy siihen työhön mihin joskus on ajautunut. Ei edes mieti muuta vaihtoehtoa, tai ei vaan uskalla lähteä, saati yrittää uutta. Suuripalkkaisella on usein suuri talo ja mökki, lapset, vene ja kiiltäviä autoja. Ne pitää maksaa tai Nordeasetä vie.

Paskat housuissa mekin yrityksemme perustimme vuonna 2006. Se pelko ei ole vieläkään kokonaan poissa, vaikkei siihen enää ole juurikaan syytä.

Oma talous kuntoon

Olemme vaimoni kera jo vuosia keskittyneet siihen, että pistämme taloutemme nopeasti kuntoon. Se on nyt tehty. 72% päivittäisestä työstä liikkuu tietotekniikan avulla. Olemme pystyneet hidastamaan elämäämme, kun vaimokin päätti erota pitkän työrupeaman jälkeen ”ruotsalaismyllyistä”. Ja suurin: Olemme molemmat vielä terveitä.

Nyt elämämme on leppoisampaa ja samalla pienituloisempaa. Ns. kulutuskeskeinen elämä jäi jo vuosia sitten taakse.

Emme silti tee vähän töitä. Pyrimme koko ajan siihen, että työmme olisi enemmän sitä mitä haluaa tehdä. Mitä osaa ja rakastaa tehdä.

Jotta edes tähän pisteeseen pääsi, piti elää yli 10 vuotta kurinalaisesti ja tavoitteellisesti. Kaikki voivat tehdä sen. Moni ei tee.

Eikä muutosta tarvitse tehdä kuten me. Sen voi tehdä myös kuten esim. Mikko perheineen – pienimuotoisemmin ja perhekeskeisemmin.

Aina löytyy kriitikoita, harvoin valmentajia

Maailman Apuset ja Wahlroosit syyllistävät meidät hidastajat. He tekevät tai tekivät pitkää päivää vastuullisissa töissä. Heitä patittaa se, etteivät muut tee kuten he. Talous pysähtyy jos ihminen alkaakin hiipiä juoksun sijaan. Lisäksi kiireihmiset vaativat, että maksamme koulutuksemme ja valtiolta saamamme tuen takaisin. He haukkuvat meidät ”laiskoiksi kommunisteiksi”.

Erilaista ei ole koskaan ymmärretty. Pallivahan (!?) koulun viidennellä luokalla, vuonna 1981, luokkakaverini Juha tuli hienossa ”Andy McCoy -henkisessä” röyhelöpaidassa kouluun. Turpaansa sai heti.

Onneksi löytyy myös valmentajia, kuten TEDin opettavaiset videot, taikka Hidasta Elämää -loistosivusto, vain pari mainitakseni. Lisää tarvitaan.

Next

Seuraavassa osassa kerron miten oman muutoksen teimme.

Pikku Apuri