Avainsana-arkisto: elämän tarkoitus

All you need to know about life/ Kaikki mitä sinun elämästä tarvitsee tietää

SOMETHING TO PONDER: George Carlin 

George Carlin’s wife died early in 2008 and George followed her, dying in July 2008. It is ironic George Carlin – comedian of the 70′s and 80′s – could write something so very eloquent and so very appropriate. An observation by George Carlin: 

George_Carlin_Standup_in_2001The paradox of our time in history is that we have taller buildings but shorter tempers, wider Freeways, but narrower viewpoints. We spend more, but have less, we buy more, but enjoy less. We have bigger houses and smaller families, more conveniences, but less time. We have more degrees but less sense, more knowledge, but less judgment, more experts, yet more problems, more medicine, but less wellness.

We drink too much, smoke too much, spend too recklessly, laugh too little, drive too fast, get too angry, stay up too late, get up too tired, read too little, watch TV too much, and pray too seldom.

We have multiplied our possessions, but reduced our values. We talk too much, love too seldom, and hate too often.

We’ve learned how to make a living, but not a life. We’ve added years to life not life to years. We’ve been all the way to the moon and back, but have trouble crossing the street to meet a new neighbor. We conquered outer space but not inner space. We’ve done larger things, but not better things.

We’ve cleaned up the air, but polluted the soul. We’ve conquered the atom, but not our prejudice. We write more, but learn less. We plan more, but accomplish less. We’ve learned to rush, but not to wait. We build more computers to hold more information, to produce more copies than ever, but we communicate less and less.

These are the times of fast foods and slow digestion, big men and small character, steep profits and shallow relationships. These are the days of two incomes but more divorce, fancier houses, but broken homes. These are days of quick trips, disposable diapers, throwaway morality, one night stands, overweight bodies, and pills that do everything from cheer, to quiet, to kill. It is a time when there is much in the showroom window and nothing in the stockroom. A time when technology can bring this letter to you, and a time when you can choose either to share this insight, or to just hit delete.

Remember to spend some time with your loved ones, because they are not going to be around forever.

Remember, say a kind word to someone who looks up to you in awe, because that little person soon will grow up and leave your side.

Remember, to give a warm hug to the one next to you, because that is the only treasure you can give with your heart and it doesn’t cost a cent.

Remember, to say, ’I love you’ to your partner and your loved ones, but most of all mean it. A kiss and an embrace will mend hurt when it comes from deep inside of you.

Remember to hold hands and cherish the moment for someday that person will not be there again.

Give time to love, give time to speak! And give time to share the precious thoughts in your mind.

And always remember, life is not measured by the number of breaths we take, but by those moments that take our breath away.

George Carlin U

—-

JOTAIN MIETITTÄVÄÄ: George Carlin

George_Carlin_Standup_in_2001Aikamme paradoksi on se, että meillä on korkeampia taloja mutta lyhyempi pinna, leveämmät moottoritiet mutta rajoittunut katse.

Kulutamme enemmän mutta olemme köyhiä sisältä, ostamme enemmän mutta nautimme vähemmän. Meillä on suuremmat kodit ja pienemmät perheet, enemmän viihdettä mutta vähemmän aikaa.

Meillä on enemmän tutkintoja mutta vähemmän järkeä, enemmän tietoa, vähemmän ajattelua, enemmän eksperttejä ja samalla ongelmia, enemmän lääkkeitä, mutta vähemmän terveyttä.

Juomme ja poltamme liikaa, tuhlaamme järjettömästi, nauramme liian vähän, ajamme liian kovaa, suutumme, valvomme, heräämme väsyneinä, luemme liian vähän, katsomme liikaa tv:ta ja rukoilemme harvoin.

Olemme moninkertaistaneet omaisuutemme, mutta typistäneet sisäiset arvomme. Puhumme liikaa, rakastamme liian harvoin ja vihaamme usein.

Olemme oppineet tienaamaan, mutta emme enää elä. Olemme lisänneet vuosia elämäämme, emme elämää vuosiimme. Olemme lentäneet kuuhun ja takaisin, mutta emme uskalla ylittää katua tavataksemme naapurimme. Olemme oppineet ulkoavaruuksista, mutta emme sisällämme vellovista myrskyistä. Olemme tehneet suurempia juttuja, emme parempia.

Olemme puhdistaneet ilmaa, mutta myrkyttäneet sielun. Olemme tajunneet atomin, mutta tulleet ennakkoluuloisiksi. Kirjoitamme enemmän, mutta opimme vähemmän. Suunnittelemme enemmän, mutta emme saa juuri mitään aikaan. Olemme oppineet kiirehtimään, mutta emme odottamaan. Rakennamme yhä enemmän koneita jolle tallentaa tietoa, kopioimme hurjia määriä infoa, mutta puhumme keskenämme vähemmän ja vähemmän.

Elämme pikaruuan ja hitaan ruuansulatuksen aikaa. Meillä on isoja miehiä, mutta pieniä persoonia. Omistamme jyrkät voitot ja ontot ihmis-suhteet. Perheet ovat kaksituloisia, mutta eroavat useammin. Kodit ovat upeita, mutta rikkinäisiä. Elämme pikamatkojen, kertakäyttövaippojen, kevyen moraalin, yhden illan suhteiden, läskikroppien ja pillereiden aikaa. Kaupoilla on näyttävät ikkunat mutta ei varastossa tavaraa. Aikaa, jolloin teknologia voi viedä kirjeeni kaikille. Aikaa, jolloin voit jakaa tämän tai tuhota sen painamalla deleteä.

Muista viettää aikaa rakkaidesi kanssa, koska he eivät ole vieressäsi ikuisesti.

Muista sanoa kaunis sana sille, joka katsoo sinua ihaillen, sillä se pieni ihminen kasvaa nopeasti ja jättää sinut pian.

Muista antaa lämmin halaus vieressäsi olevalle, koska se on ainoa lahja, jonka voit sydämestäsi antaa – ja se ei maksa mitään.

Muista sanoa partnerillesi ja rakkaille ystävillesi: ”Rakastan sinua”, mutta ennen kaikkea – tarkoita sitä. Suukko ja halaus parantaa kivun sekä tuskan, jos annat ne syvältä sisimmästäsi.

Muista pitää kädestä kiinni ja arvostaa rakastasi, sillä aika tulee kun hän ei enää ole siinä.

Anna aikaa rakkaudelle ja puheelle! Anna aikaa jakaa ajatuksesi muille.

Ja muista: Elämä ei ole mitattavissa henkäystemme määrällä, vaan niinä hetkinä jotka pysäyttävät hengityksemme.

George Carlin U (allekirjoittaneen pikakäännös)

Joulupäivänä, klo 9.44 Hua Hinissa

Mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin tuntuvat vuodet kuluvan. Ollaanko hitaampia vuosi vuodelta? Tämä itse määrittämämme yksikkö, aika, ei muutu.

Kun on kaukana ja vapaa kellosta, rytmi luonnonmukaistuu. Iltapäivällä tulee väsy. Peuran sijaan metsästämme esim. tavaraa jota emme tarvitse, tai näkymiä jota ei Suomessa näe. Onnistuneen metsästyksen jälkeen uni on palkinto: Kruunupäätä ei saa seinälle, eikä kukaan täyty vatsasta. Peilistä näkee ”kauniimman minän” ja tuulinen ranta jää mieleen.

Kelloon katsominen ei suju perusapinalta, mutta meiltä, kehittyneemmiltä apinoilta se sujuu: 7.45, 11.30, 15.15, 23.05. Numeroita. Täsmällisen tarkkoja kuvauksia jokaisesta päivästä. Aamiainen, lounas, työ ohi, nukkuminen.

Mitä teet numeroiden välissä? Elätkö? Mitä se sitten on? Elä-minen. Minnen. Muisti.

Joulu 2011.

Perusasioiden äärellä. Katsomassa sisään.

Touhuamme ja saamme palkkaa. Rahaa, jolla elämä jatkuu seuraavaan päivään. 7.45, 11.30, 15.15, 23.05. Mitä teit eilen? Nostitko painavan kuulan? Pelasitko SW-peliä. Näkikö kukaan? Miksi? 42.

Runoillijoiden kysymyksiä.

Pikku Apuri

Tuulen tuivertama perse

Heti aamusta kun törmää näin huonoihin juttuihin downshiftaamisesta ja Apusen ikuiseen mantraan, päivä menee heti päin (tuulen tuivertamaa) persettä. Hotakaisen Karilla oli ihmisyydestä paljon mielenkiintoisempia mielipiteitä Tastulan vieraana.

Ketä varten täällä eletään?

Apusen mukaan yhteiskuntaa varten:

Omasta mukavuudesta tehdään normi. Ihminen ei kuitenkaan työskentele vain itseään vaan koko yhteiskuntaa varten.

Harva meistä elää elämäänsä yhteiskuntaa varten. Olen ymmärtänyt, että yhteiskunnan tehtävä olisi tukea elämäämme? Tarjota apua kun sitä tarvitaan. Me puolestaan maksamme siitä vastiketta mm. verojen ja maksujen muodossa.

Yksi hienommista sanonnoista mitä olen kuullut on: ”kun syntyy, ei ole kuin tuulen tuivertama perse”. Kuollessa ihmiselle jää muistot ja hieman tuulisempi perse (ja lapsellisille tietysti lapset).

Tuo muistot -osio (+lapset) on siis ainoa mitä tästä elämästä jää kalkkiviivoille. Olisi kiva kun niitä olisi paljon ja ne olisivat mahdollisimman hyviä.

Työaikavankeus

Apunen ei myöskään ymmärrä mitä kritisoi.

Mielestäni se on itsekästä ajattelua, jos downshiftaus lähtee siitä, että teen vain sen, mikä minulle riittää ja mikä minusta on mukavaa.

Mielestäni ihminen toteuttaa itseään parhaiten tekemällä oikeaa, merkityksellistä työtä.

En tiedä mikä Apusen mielestä on ”oikeaa työtä”. Merkityksellinen sen sijaan on avainsana.

Ne leppoistajat jotka tunnen, ovat keskittyneet tekemään itselleen haasteellista ja merkityksellistä työtä. He ovat usein karsineet merkityksettömän työajan määrää elämässään.

Itsellenikin ensimmäinen este ns. ”oikeissa töissä” oli työajan täyteen suorittaminen. Oli päiviä kun työtä oli vain muutamiksi tunneiksi. Loppuaika ”odoteltiin asiakkaiden sähköposteja”. Kymmenet ihmiset pelasivat töissä tuntikaupalla Tetristä ja muita, kun Facebookkia ei vielä ollut keksitty. Kuluttivat aikaa, jotta tuntiseuranta saavutti pakollisen kahdeksan tunnin työajan.

Yrittäjänäkin kesti lähes viisi vuotta, kunnes kehtasi ja uskalsi lähteä töistä pois, kun ei ollut tekemistä. Pakko oli selkäytimessä.

Mikä on oikea termi?

Miksi pitäisi kutsua meitä, jotka:

  • tekevät työtään missä vain
  • otamme työajan omaan haltuumme
  • pyrimme tekemään sitä mistä nautimme ja mitä osaamme
  • opettelemme ja kehitämme koko ajan uutta
  • haluamme antaa vuorokaudesta tai vuodesta lisää aikaa muulle kuin työn tekemiselle

Se ei ole downshiftausta. Mitä se on? Evoluutiota?

Pikku Apuri

Tarina elämästä

Kirjoituksen alaosasta löytyvä Steve Jobsin yksi parhaista puheista maailmassa sai tämän aikaan. Hän kertoo, että elämäsi yhdyspisteet näet vain taaksepäin, et näe niitä edessäsi. Tuo on niin totta. Ainakin meillä vanhat teot sekä tuttavuudet ovat vieneet aina eteenpäin, ja suunnanneet taas uuteen elon vinkkeliin.

Synopsis

Vuonna 1991 tupsahdin YO-kirjoitusten sekä armeijan jälkeen suoraan työttömäksi ja U2:n Achtung Baby sekä Zoo-TV ilmestyivät. Oli lama. Lähes 15:sta kaveristani vain yksi oli töissä ja muutama joi viinaa Otaniemessä tai Yliopistolla. Oli kotiviini-iltojen kausi. Työkkärirahoista suuri osa kulki myös Tinatuoppiin ja Imaamin Keinutuoliin. Onneksi tapasin lopulta Pian, toisen suuntaa vailla olevan ihmisen, kauniimman sellaisen.

Pari vuotta meni lamaillessa, sitten oli pakko tehdä jotain elämälleen. Pääsimme kauppaoppilaitokseen ja sieltä nopeasti koulun ohella töihin: Kirjakaupan pitäjiksi ja lopulta Novoshop-ketjun myymälään, koska tiesin tietokoneista ja olin opiskellut ATK:ta.

Tehtyäni sitä työtä viitisen vuotta, olin jo huomannut olevani psykologisesti taitava asiakkaiden kanssa. Olin hyvä myyjä ja etenin aina päälliköksi asti. Piuski paiski töitä H&M:lla, kotimaassa ja ulkomailla. Työelämä oli kuitenkin tyhjä, vaikka koti kukkikin eteenpäin tulojen noustessa.

Olin dippaillut jo aiemmin mainonnan parissa, harraste- ja apupohjalta. Pidin siitä, ja niinpä vastasin, kun Kuulalaakeri haki lehdessä copya. Runnoin itseni testien kautta sinne, copyksi Sibylla -nakeille luomani kamppiksen takia. Hylkäsin Microsoftin tuotepäällikkyyden Keilarannassa (25 000 markan kuukausipalkalla) ja aloin opettelemaan copyksi (9000 markalla/kk).

IT-kupla puhkesi itselle jo 6kk:tta ennen muita. Kuulassa oli jotain 80 tekijää, josta 11 teki työtä ja muut hengailivat 80% työajastaan. Firmalle oli tärkeää vain kasvaa. Lähdin kerrosta ylemmäs.

Mainosalan kouluni oli GoodMood. Olin siellä kuusi vuotta ja sain tehdä kaikenlaista: copy- ja käsikirjoitustöitä, radiota, tv:ta, nettiä, projektivetoa, asiakasvetoa ja muuta. V. 2006 eteen tuli kuitenkin taas työelämän tyhjyys. Haasteet loppuivat ja piti päästä koittamaan itse.

Perustimme Viidakkorummun, ja olemme joka vuosi tehneet tasaisesti ja paljon töitä. Kaikki aiemmat työelämän kontaktini toivat niitä meille. Älä siis koskaan polta siltoja (työ)elämässä!

Nyt, vuonna 2011 alkuperäinen Rumpu meni hieman rikki, ja jäimme aluksi Ranin kanssa kaksin. Nyt meitä on taas neljä jannua hajaantuneina Suomen eri kolkkiin. Rumpu tekee edelleen elannon meille, mutta taas työssä on hippasen tyhjempää. Hallitsen jo mainos-, markkinointi- ja it-alan tuotanto- sekä suunnittelupuolen. Olen tehnyt satoja projekteja pikkuriikkisistä radiomainoksista Suomen PR-DVD:hen, jota tehtiin yli kaksi vuotta, ja joka melkein ajoi minut aidosti hulluksi. En saa ko. töistä enää ”sitä paloa”.

Nyt ja kohta

Joskus 2007-2008 paikkeilla muistimme Pian kanssa Patkun, hahmon, jonka Piuski oli piirtänyt työttömyystinatuoppivuosinamme. Samaan aikaan keksin ja suunnittelin Osulan perusidiksen.

Syntyi myös Pikku Apuri, uusien liiketoimintojen keksintäpulju ja pienyrittäjien apu.

Nyt työni ja elämämme tulee taas muuttumaan. Saimme Pian kanssa lainamme maksettua, ja se mahdollistaa rahallisesti köyhemmän elon. Voimme lähteä koittamaan sitä mitä sydämmet nyt törkkivät.

Osula koitetaan nostaa eloon Turussa ja Hua Hinissa. Sekin on tärkeä, mutta outo sattuma, että 2007 ostimme pikkuriikkisen thaiasuntomme, ja olemme vuosien myötä tutustuneet upeisiin ihmisiin uudessa mökkimaassamme. Tiedä vaikka pysyvämpi elo löytyisi joskus sieltäkin? Ja Pikku Apuri auttaa jo pienyrittäjiä markkinoinnissaan täällä koti-Turussa.

Lisäksi Osulan pääosasta löytyvä Patku-hahmo rekisteröitiin ja suojattiin, ja tutkimme nyt, josko siitä voisi tuottaa pehmoleluja, ehkä jopa pelinkin? Tässä lyhyessä making of -klipissä näette Patkuhahmon animoinnin ensivaiheita ;)

En kuitenkaan jätä vanhoja töitäni, koska ne osaan ja voin siten jatkossakin saada perustulon. Kyse on taas intohimosta, kuten aiemmissakin työelämän muutoksissa. Ja ei, hyvään työhön ei tarvita intohimoa jotta siinä onnistuisi.

Osula ja Patku voivat toki jäädä torsoiksi, mutta niitä ainakin koitetaan herättää eloon parhaan kyvyn mukaan. Wish us luck!

PikkuApuri