Nyt ollaan maalaisasunnon ostamisen hetkellä. Pelko ja pahat ennustuskyvyt nousevat esiin kun raha pitää kaivaa: Talojen ja mökkien arvo tulee varmasti tipahtamaan! Oma työllisyystilanne on myös pienen hämärän takana yleisen taloustilanteen vuoksi. Miten meidän käy jos nyt sijoitetaan tähän?
Tähän olemme kuitenkin matkanneet jo vuosia:
- Ensin vuosia älytön määrä ylitöitä, burn-outit ja tiukka säästökuuri.
- Sitten lainojen maksu ja työelämän ruuvin höllentäminen.
- Hyppy pois kerskakulutuksesta.
- Nyt olisi aika astua seuraavalle portaalle. Vaikka on terve, niin nynnyttää.
Aiomme toistaiseksi pitää turvana nykyisen asuntomme. Ja kyllä puristit, tiedämme kuuluvamme siihen promilleen maailmassa jolla on yltäkylläisyydessäkin mietittävää. Hei, kakkaamme juomaveteen!
Ko. ostokohde on täysin talviasuttava, hyvin varusteltu. Siksi se ei ole halvin mökki. Siksi se epäilyttää. Riittäisikö halvempi, riisutumpi?
Miksi?
Halu muutoksen on nykyelämä kaupungissa. Miettikää, että osa meistä kaupunkilaisista merkkaa foursquareen sen missä käy, jotta saa esim. metsäkäynnistä supermajavamerkinnän!?!?
Kun emme osta enää turhaa tavaraa, käymme kävelyllä, kahvilla ja urheilemme. Kerrostaloasukkaalla ei ole arjessa oikeaa tekemistä. Kaupunki on kuitenkin tehty pääosin kuluttamista varten.
Tekee mieli tehdä jotain konkreettista: kaataa puita lämmitykseen, tehdä heinäseiväsaitaa ja saunoa puusaunassa. Valaa kivigrilli. Opetella ruuan kasvattamista. Juoksuttaa koiraa pihalla. Istua kalliolla ja katsoa auringon laskevan peltojen taa. Kuunnella mitä ei kuule.
Työ?
Jotta osittainenkin elämä maalla onnistuu, olisi hyvä olla työ jota voi tehdä kotoakin käsin. Itsellä se jo on, vaimolla vielä ei. Tosin ydinjuttuhan on pienet menot, ei suuret tulot, eli jos pystyy lainattomuuteen, pystyy myös elämään pienillä tuloilla. Toki kulut nousevat jos omistaa kaksi kiinteistöä eikä vuokraa niitä säännöllisesti. Rahaa pitää saada tietty määrä vain pitääkseen ne.
Toinen vaihtoehto on löytää ja tehdä työtä lähialueella. Näihin perhedymme täysillä, jos uskallamme kohteen ostaa.
Elämä ja mitä saat lisää
Mitä sitten saa lisää? Täysin erilaisen variaation elämiseen. Voi tutustua paremmin itseensä ja oppia millainen elämä miellyttää. Onko maalla asuminen jopa pysyvä vaihtoehto, vai oletko sittenkin kaupunkilainen velttoperse?
Elämä. Se tuli taas mieleen eilen, kun katsoi Jouko Lehtolasta kertovan, todella pysäyttävän 25 minuuttisen dokumentin. Elämä voi pysähtyä koska tahansa. Oletko silloin elänyt täyteläisen, haluamasi elämän? Oletko onnellinen kun valmistaudut lähtemään?
Pikku Apuri



