Avainsana-arkisto: negatiivisuus

Negatiivisen painolastin kumoaminen katolilaiseen tapaan!

Sain eräältä asiakkaalta ja tutulta vinkin, että voisin vähentää negatiivisuutta kirjoitteluissani.

Itse en osaa asiaa tarpeeksi terävästi nähdä, eikä muutama muukaan palautteen antaja, mutta otan vinkistä nyt kopin.

Olen kuitenkin kirjoitellut blogeja vasta kuutisen vuotta ja kolumnejakin vasta 15 vuotta, joten opin tiellä tässä ollaan. Pitää löytää balanssi, kuten muissakin asioissa.

Olen itse buddhalaisuuteen kallellaan oleva uskonnoton, mutta aloitan nyt kuukausittaisen sielunpuhdistusriitin katoliseen tapaan, jossa pyydän anteeksi kuukauden aikana aiheuttamaani negatiivisuutta.

Olkoon aurinko kanssanne ja antakoon sopivassa kulmassa olevan (joka muuten sinällään on ihme tässä alati pyörivässä avaruudessa, ettei sen voima polta tai jäädytä meitä täällä…ööö, tsekkaa Wikipediasta loput) voimansa käyttöönne kaikkiin arjen askareisiin!

  • Anteeksi HC TPS, koska uskoni sinuun on ollut horjuva jo muutaman vuoden, vaikka olen sinulle vuosia ilmaista mainontaa tehnytkin
  • Anteeksi suomalainen kuluttaja ja duopolia harjoittavat keskusyritykset, koska ostatte kaiken kilohinnan, ettekä laadun perusteella
  • Anteeksi suomalaiset tv-mainontaa ostavat yritykset, kun en pysty tilaamianne tuotoksia niiden liiallisen selvyyden ja mysteeriyttömyyden takia katsomaan

Siinä oli viimeisen kuukauden anteeksiannettavat. Tein nyt kuvitteellisen päänsisäisen rukouksen sekä mantran asiaan kuuluvin käsimerkein, ja koitan elää taas tällä valitsemallani polulla asiallisesti ja asiattomasti kuukauden päivät.

Pikku Apuri

 

Kiitos Thaimaa. Moikka Suomi.

Ei sitä ihminen enää voi olla kiitollisempi. Taas on yksi pidempi thaielo takana ja valmistaudumme henkisesti (Varsinais-) Suomeen. Perjantaiaamuna tulee lähtö.

Pitääkö jo mutristaa suita ja kerätä taas selkäytimeen se hieman negatiivisempi maailmankuva: Vieläkö Eurooppa on pystyssä? Koska se sitten romahtaa? Mitä ovatkaan julkkikset tehneet tällä välin? Missä on JJ?

Positiivisuus ei ole perseestä

Paljon on töitä edessä, mutta se on kiva asia. Olen tehnyt täällä päätöksen, että koitan olla se oudon positiivinen kyyppari. Pitäkööt hulluna.

Täällä elämänkatsomus on yleisesti hyvinkin valoisa. Asiat murehditaan vasta kun ne ovat edessä tai päällä, ei koskaan ennen. Juontuu buddhalaisuudesta. Siinä viisaus, jonka soisi kyllä leviävän. Vaikeaa se on toteuttaa käytännössä. Itse olen tähän asti ollut juuri se päinvatsainen: Kaikki on pitänyt murehtia ja budjetoida jo valmiiksi, ja se meinasi hajoittaa minut vuonna 2011.

Tärkeintä ovat rakkaus ja terveys. Niiden jälkeen katto, seinät ja ravinto. Loput on bonuksia. Tosin eräs vanhus tokaisi kerran kuolinkirjeessään rakkauden ja terveyden ylistyksen jälkeen, että ”buy more crap you want”. Miksei niinkin?

Kiire no more

Kiire jolla ei ole oikeata tarkoitusta, on vuoden 2012 turhake. Muistaakseni koskaan ei työssäni ole ollut kiirettä jolla olisi ollut tarkoitus? Kaikki on aina ollut keinotekoista vauhtia. ”Middlemanin” toiselle sanelemaa. Olkoon sellainenkin ohi. Ainakin kysyn syytä sille.

Muita lupauksia en tee. Jokainen päivä kertokoot mihin se johtaa.

Pikku Apuri

 

 

 

 

 

Miksei Suomessa kiitetä juuri mistään?

Verkkokeskustelut ja sosiaalisen median sovellukset täyttyvät haukuista. Olen itsekin monasti kirjoittanut huonosta palvelusta blogiini tai Facebookiin. Tosin olen tehnyt sen vasta silloin, kun palvelu on ollut täysin kelvotonta. Kirjoitusteni tarkoitus on ollut ”varoittaa” muita vastaavaan sotkeutumasta, ei nostaa porukkaa barrikadeille.

Se mistä en usein julkisesti kirjoita, on antamani kehut. Annan aina erikoishyvää palvelua saadessani suoran kiitoksen ko. yritykselle. Siitä jos jostakin tulee hyvä mieli kaikille.

Olen myös joskus virheen tehdessäni tai epäonnistuttua työssäni lähettänyt asiakkaalle anteeksipyynnön kukkien kera. Kokemukseni mukaan se jos joku kannattaa.

Missä ovat kiitokset päivittäisistä töistä?

Joskus vielä 2000-luvun alussa, kun saimme valmiiksi suuremman verkkosivuston, tai kampanjan, sitä juhlistettiin asiakkaan kanssa, tai edes omalla porukalla. Nyt moista ei tehdä koskaan. Valmis työ kuitataan tehdyksi hiljaisuudella. ”On to the next one…”.

Kokemukseni on, ettei 2010-luvun (tieto)työläinen saa enää työstään kiitosta. Hän saa vain palkan. Vedotaan kiireeseen ja ties mihin. Tekosyitä kaikki.

Tämä ihmettää suuresti. Mieti millaisen työpanoksen saisit jengiltäsi, kun muistat sanoa vaikka pelkän peruskiitoksenkin: ”Teitte muuten vähän helvetin hienoa työtä tässä projektissa!”. Isommat työt vaatisivat ehdottomasti pienimuotoisen juhlahetken.

Työn pitää aina alkaa ja päättyä. Harjakaisten idea on pumpata tekijöiden henkinen ja fyysinen hartiapankki takaisin täyteen. Ei se PacMankään loputtomasti jaksa juosta karkuun haamuja. Välillä pitää saada popsia myös herkkua.

Pikku Apuri