Avainsana-arkisto: onnellisuus

GPH, Gross Personal Happiness -järjestelmä

Nyt kun maan uunot ja helmit taas pällistelevät julkisia verotietoja, ehdotan tällaista lievän Bhutanilaista muutosta:

  • Jokaisen maan kansalaisen on kuun lopussa annettava julkiseen GPH (Gross Personal Happiness, eli Yhteinen yksittäinen onnellisuus) -järjestelmään onnellisuusarvo.
  • Mikäli arvoa ei anna, kansalaiselta evätään pullopanttirahat seuraavalta kuulta (mikään muu ei tehoa syviin riveihin paremmin).
  • Arvomittari on julkinen käppyrä, jonka voi katsoa järjestelmän verkkosivuilta, tilata automaattisesti sähköpostiinsa, SEKÄ pukata kavereidensa sähköposteihin.
  • Vuoden lopussa, näihin aikoihin, voidaan aloittaa julkinen keskustelu siitä, pitäisikö liian onnellisia tukistaa ja miten? Esim. liian onnellisilta vähennetään kellokortin lukemista onnelliset hetket? Amerikkalainen muovivalmistaja voisi Kiinassa teettää ziljoona naamanvakauttajaa, joita sitten saisi Minihinnoista eurolla?
  • Itsenäisyyspäivän rautakankiselkärankajuhlat saisivat rinnalleen onnellisuustanssit, joiden jyrkästi vaihtelevaa vaatesatokuvastoa voisi sitten joukkovoiman avulla arvostella. Housut puolitangossa tanhuava jantteri on aina katsojan omaa mieltä kohottava kokemus!
  • Järjestelmän voisi konsultoida ja tehdä jompi kumpi Suomen valtion virallisista it-taloista. Sama kummalta pyytää, omaa tuotetta se suosittelee! Luulisi tuon Olkiluoto-3:n hinnalla irtoavan! Toisaalta me voidaan myös Viidakkorummussa tehdä tämä 10 000€:lla jos halutaan? Saatais siitäkin lisähymyä naamaan!

Kas, en ollut ensimmäinen ehdottaja!

Pikku Apuri

Onnellisuus, kiitollisuus ja joskus pieni pilleri

Joskus eteen tulee niin hieno kirjoitus, että se on pakko jakaa mahdollisimman monen luettavaksi. Usein kirjoituksen taustalta löytyy heräte, jonka kirjoittaja on kokenut. Mikael Jungnerinkin kirjoitus on sellainen.

Unohtakaa siis kaikki downsizingit ja shiftingit. Kyse on elämän onnellisuudesta ja kiitollisuudesta. Oman elämän muokkaamisesta aina paremmaksi, sellaiseksi, että se hyödyttää ja innostaa myös läheisiä.

Pieni vaaleanpunainen pilleri

Kirjoittanut Mikael Jungner

Vakava sairastuminen nostaa mieleen asioita. Tai ehkä syynä on vuorokausien joutenolo sairaalan sängyssä. Nuo ajatukset kuitenkin haihtuvat kuin aamuinen usva järveltä, jollei niitä kirjaa muistiin.

Viimeiset sanat kannattaa pohtia etukäteen. Kivut ja kriisitilanteessa suoneen työnnettävät kemikaalit puurouttavat ajatukset keskinkertaiseksi mössöksi. Jos et halua että lähipiirisi toistelee nimissäsi Salatut Elämät -henkisiä latteuksia, mieti loppusanat valmiiksi jo hyvissä ajoin. Tai avaa itsesi rakkaille jo arjessa, jolloin et tarvitse mitään erityistä loppupuheenvuoroa. Täyden elämän päätöskaneetiksi saattaa riittää pelkkä katse.

Kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Elintoimintojen hiipuminen on yllättävän arkipäiväinen tapahtuma. Tietoisuuden järjestelmät vain sulkeutuvat yksi toisensa perään kuin valot määränpäähän päässeen lentokoneen ohjaamossa. Poismeno pakottaa läheisesi kohtaamaan oman elämänsä rajallisuuden. Se voi olla heille hyvinkin herättävä ja arvokas palvelus. Lähtiessäsi myös jätät paikkasi muille ja annat uudelle sukupolvelle tilaa mellastaa. Kunkin meistä on vuorollaan kuoltava, jotta muut voisivat elää. Kuolema luo elämälle merkityksen.

Elämään kannattaa tarttua kaksin käsin. Suurissa tarinoissa Sormuksen Herrasta aina Harry Potteriin ja Liisaan Ihmemaassa kohtalo ohjaa tarinan sankaria. Sankari selviää mistä vain, koska niin on kirjoitettu. Haasteita ei tarvitse etsiä, sillä ne etsivät sankarin. Nuo tarinat taitavat ovat lööperiä. Meillä on vain tämä hetki ja siihen kannattaa tarttua. On äärimmäistä tuhlausta jäädä odottelemaan, mitä elämä ehkä meille joskus mahtaa tarjota, jos sille päälle sattuu. Yhtä turhaa on odottaa, että joku tulee ja korjaa elämäsi. Ei tule eikä korjaa. Sinun on itse rakennettava ihmissuhteesi, löydettävä elämällesi tarkoitus, parannettava elintapasi tai muutettava, mitä muutettava on. Sinä olet vastuussa omasta elämästäsi.

Älä kanna huolta sattumasta. On turha murehtia asioista, joille et voi mitään. Usein kerrotaan, miten joku taistelee syöpää vastaan. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten syöpää vastaan oikein taistellaan? Solutason biologisia ilmiöitä ei selätetä uholla. Taistelunäkökulma myös vihjaa, että kuolleet olisivat jotenkin vähemmän taisteluhenkisiä kuin selvinneet. Ei se noin mene. Päätökset ja sattuma ovat keskenään umpisolmussa. Sinä vastaat siitä, että yrität. Loppu on kiinni sattumasta. Sinä et voi päättää, mitä tapahtuu, mutta sinä voit päättää, miten siihen suhtaudut.

Elokuvaohjaaja Tony Scott hyppäsi sillalta maatessani sairaalassa. Kyseessä taisi olla tietoinen päätös lopettaa elämä. Sydämessäni on titaaniputki. Joudun nappamaan aamuisin pillerin, jotta tuo putki ei aiheuttaisi komplikaatioita. Jos jätän pillerin syömättä, maallinen vaellukseni voi päättyä parissa vuorokaudessa. Tämä avaa maailmaan täysin uuden näkökulman. Minä en ole täällä vain siksi että minä nyt satun olemaan täällä. Minä olen täällä koska minä teen joka aamu tietoisen päätöksen jatkaa elämääni. Minä haluan elää juuri tämän päivän, minä haluan tehdä juuri näitä asioita ja minä haluan keskustella juuri tuon ihmisen kanssa. Pieni vaaleanpunainen pilleri ei pelkästään huolla sydäntäni. Se antaa vallan omaan elämääni, vapauttaa minut holhuunalaisuudesta, kirkastaa mielen, täydentää arjen ja sytyttää sielun.

Aikamoinen sattuma tämä sydänkohtaus.

Uudet haasteet vievät 10 vuotta iästä

Tunsin sen jo syksyllä 2011, että ammattini pysyy samana (mihin se katoaisi?), mutta työn kuva tulee muuttumaan olennaisesti. Nyt olen metrin päässä muutoksesta.

Olen tehnyt ”samanlaisia” verkko- ja mainosprokkiksia nyt vuodesta 1999 asti. Varmaan tuhat eri työtä on tullut tehtyä muille, muiden ohjeiden mukaan. On aika tehdä jotain itse, oman vision siivittämänä.

Kolme uutuutta

Oma Osulamme on vihdoinkin löytämässä itseään sisäisiin testeihin, eli aikaisintaan maaliskuussa saamme siitä beta-version ulos, muillekin koitettavaksi. Sitten alkaa suuri markkinointityö sen osalta.

 

Lisäksi viime kesänä tuli takavasemmalta niin mielenkiintoinen pallo, että pakkohan siitä oli ottaa koppi. Jos kaikki menee putkeen, se tulee työllistämään itseni lisäksi pari muutakin tuttua kohtapian. Sen verran voin avata, että pallo liittyy yhteisörakentamisen saloihin.

Kolmas uusi on Hubin tulo Turkuun (Turun Hub-linkki). Näyttää siltä, että tilakin olisi jo saatu tai ainakin hollilla, kiitos Casagranden suvun edustajan innostumisen asiaan!

Eli kertaluontoisista asiakkaan projektitöistä siirrymme pitkäkestoisempiin, suurempiin kehitystöihin, joissa pääpointti on helpottaa jokaihmisen arkea ja haasteita siinä.

Tosin pieni määrä rahaakin pitää jostain saada, jotta tulemme toimeen. Jollei uudet sitä tuo, vanhat työt säilyvät rinnalla. Ja sehän on win-win kaikille, jos vanha työhevonen innostuu uusista haasteista ja tuo innostuksensa myös peruspuurtamiseen?

Tosi mukava fiilis on nyt päällä, ei muuta voi sanoa. Sitä taidetaan sanoa onnellisuudeksi?

Pikku Apuri

Kaiken työn perusta – sitä tekevät ihmiset

Kun tekee projekteja projektien perään, itsellä ainakin unohtuu helposti koko työnteon ja homman ydin.

Se, että projekti menestyy tai jää yhdentekeväksi tuhnuksi riippuu täysin siitä, miten sitä yhdessä tekevät ihmiset sitoutuvat, tukevat ja auttavat toisiaan. Kiire tuhoaa tuon perustan äkisti.

Yhdessä oleminen ja tekeminen ei ole helppoa. Eikä sellaista lupausta kukaan ole antanutkaan, että helpolla tulisi hyvää. Ja aina vaikeammaksi menee kun väki lisääntyy. Firmat, joissa on 20+ ihmistä, pyöröovi alkaa jo käydä tiuhaan.

Paras kuulemani vertaus yhdessä olemisen ja tekemisen vaikeudesta on tullut, ei yhdeltäkään businessjohtajalta, vaan Pearl Jamin Eddie Vedderiltä, kun hältä kysyttiin millaista on ollut olla 20 vuotta samassa yhtyeessä samojen kavereiden kanssa. Vastaus kuului? ”Oletko koskaan tilannut pizzaa kuudelle? Se ei ole helppoa”.

Toinen hyvä on ollut Johan Galtungin, rauhantyön legendan sanoma: ”Kaikki teot alkavat kahden ihmisen kohtaamisesta: sodat, rauhat, yritykset, avioliitot, jne.”.

Vuosien saatossa on saanut tehdä työtä eri firmoissa ja kanssa sekä satojen ihmisten kera. Parhaat tulokset ovat aina tulleet yhteispelillä. Ei koskaan niin, että yksi keksii ja pari nyhrää siitä valmiiksi, keskenään juuri puhumatta. Mutta noin kiire panee meidät työskentelemään.

Oman kokemukseni mukaan se auttaa, että perusarvot tai arvostukset ovat samalla pohjalla. Silloin ei ikäkään vaikuta. Vaikeinta ovat eri elämäntilanteet. Jos osa on vasta asuntolainaa ottamassa ja osa jo sitä pois maksamassa, tai osalla on pieniä lapsia ja osalla ei.

Jos yhteistyö päättyy, se tekee sen siksi, ettei taustalla välttämättä koskaan ollutkaan arvostusta henkilöihin. Tai pitkään yhdessä tehden myös kyllästyy toiseen, tekemisestä tulee rutiinia. Asiakas-suhteellakin on elinkaari.

Uusista ihmisistä saa energiaa ja voimaa. On hienoa nähdä intoa, jos sitä ei vähään aikaan ole saanut tuntea. Vaikutamme toisiimme ja tekemisiimme joka päivä. Se puolestaan näkyy työssämme. Tuon vaan myös unohtaa, toistuvasti.

Pikku Apuri