Avainsana-arkisto: työ

Mitä se eläminen on?

401818_188618784624260_1327154545_n

Näitä tauluja näkee joka päivä esim. Facebookissa. Ihan kiva.

Olen nyt 20 vuotta yrittänyt selvittää mitä se eläminen sitten on? Asiat ovat paremmin kuin 99,89%:lla maapallon väestä – ja silti askarruttaa päivittäin, että mitä NYT pitäisi tehdä?

Siitä dilemmasta on hieno kuvaus upealla Daft Punkin uudella levyllä Random Access Memories. Kappaleen nimi on: Within.

Seitsemän vuoden sykli

Itsellä tuntuu olevan n. seitsenvuotinen sykli työelämässä. Sen jälkeen pitää Shake up the citizens, kuten Frank Sinatralla oli tapana tokaista. Nyt on seitsemän vuotta siitä kun perustimme Viidakkorummun ja aloitimme yrittämisen. Nyt mietin laajemmin mitä tehdä seuraavaksi, jahka saadaan tuo Rannykin pois asuntolainalaisista.

Haluamme vaimon kanssa ottaa luonnon ja käsillä tekemisen (pienviljely, nikkarointi, jne.) mukaan elämän yhtälöön.

Talo vai mökki maalta – ja miltä maalta?

Kuten edellisessä jutussa kerroin, olemme nyt pari vuotta katsastaneet eri vaihtoehtoja Varsinais-Suomen alueella.

Työ sallisi asumisen kauempanakin, mutta valitako Kakskerta, Vehmaa vai Parga tai Kreeta? Thaimaan viisumikäytännöt pelaavat sen ulos valinnoista, ainakin vielä.

Eräs vaihtoehto on jakaa asuminen kahteen, tai jopa kolmeen eri paikkaan: Turku talvella, muu maa pimeällä ja maalaismökki kevät-kesällä.

Kun asuminen on hoidettu – mitäs sitten?

Jos on lapsia, tehtäväsi on tehdä heistä hyviä ihmisiä. Siihen kuuluu pari asiaa (mitä saa, ei saa, pitää ja ei pidä tehdä) ja se ottaa lopun ikäsi. Jos taas ei ole jälkikasvatettavaa, tila pitää täyttää muilla asioilla.

Valitettavan usein tuo tila täyttyy omien ja läheisten aivojen käsittelystä ja defragmennoinnista. Niiden johdosta viistetään usein läheltä masennusta aiheuttavia vesiä. Omaan tai muiden päähän ei kannata jäädä asumaan. Kurkkia vaan ikkunoista.

Opittava ja haasteet vievät elämää eteenpäin

Olen oppinut 43-vuotisen elämäni aikana paljon markkinoinnista ja kaupankäynnistä. Nyt on aika ottaa lisäoppia mm. siitä, miten ruokaa ja energiaa tehdään itse. Sen opiskelun aloitin jo vuosi sitten kirjoista. Nyt on käytännön aika.

Jos siis osaat lukea mitä itsekään emme vielä tarkasti näe, ilmoita esim. kaunis satavuotias hirsitalosi tai muu vastaava osoitteeseen jari(at)pikkuapuri.fi. Tiedä vaikka osaisimme sen?

Pikku Apuri

Kahden maailman välissä

Föri vielä kun oli jäätä.

Föri vielä kun oli jäätä.

HETKESTÄ NAUTTIMINEN

Kävelen jokilautta Förille lähes joka aamu, koska se on työmatkani keskellä. Näen aina n. 55-vuotiaan ison miehen, jolla on jättimäinen, lempeä koira mukanaan. Todennäköisesti saksan paimenkoiran ja jonkun muinaisjugoslavialaisen mastiffin jälkeläinen. Upea, jo vanhempi ystävä.

Näen heidät usein myös iltapäivisin kun tulen töistä. Istuksivat jokirannan penkeillä ja koira käyskentelee aina miehen lähistöllä. Katselevat lokkeja ja mies ottaa välillä pikku huikan oluestaan. Lunki pari.

DIGIKÄRJESSÄ

Luen päivittäin alan kollegojen julkaisuja, blogeja ja twitter-tilejä. Viikon sisään on julkaistu kaksi hienoa tekstiä, joiden ajatusmaailman jaan omassa työssäni, ja etenkin, kun katson työtä eteenpäin.

Matti Lintulahden ja Janne Nyyssösen jutut kiteyttävät, missä alallamme nyt mennään. Ostaja on hukassa ja yritykset eivät ymmärrä, kuinka suuren muutoksen keskellä jo nyt elävät.

Tuota tilannetta koitan asiakkaillemme itsekin avata. Kaikki asiat jotka voivat, muuttuvat digitaalisiksi. Ovat jo muuttuneet.

YSTÄVYYS

Hetkestä nauttiminen lienee isäntä-koira parille se juttu. Todennäköisesti ahneus vei työn alta ja samalla oven avauksella meni vaimokin? Vierelle jäi ”rontti”, jonka kanssa palautellaan jokirantaan jätetyt tyhjät tölkit kauppaan, ja ostetaan rahalla pari täyttä taskuun.

Koiran rento käytös kertoo eläinystävälle, että sen on hyvä olla. Saa olla ulkona ja todennäköisesti patkuakin tulee ilon ylläpitämiseksi.

DIGITYÖ

Ihan oikeasti nautin työstäni. Pidän eniten siitä, että voin kertoa ja ymmärryttää asiakkaalle mitä heidän kannattaisi tehdä, tai ainakin mihin varautua.

Se edellyttää sitä, että olen tehnyt tätä jo sen 10 000+ tuntia. Osaan asiani. Se myös vaatii jokapäiväistä ”kouluttautumista”, eli tekniikan tutkimista ja juttujen lukemista. Oma työelämäni kulkee 3-5 kertaa nopeammin kuin aika työpöydän ulkopuolella.

Lähes joka päivä toivoisin olevani se isäntä tai koira. Ja samana päivänä kiitän siitä, että olen löytänyt aikanaan työn, joka antaa haasteita ja josta nauttii.

Pikku Apuri

Visiot, missiot, arvot ja onnistuminen

Yrityksillä on yleensä visio, missio ja arvot. Todella harvoin ne näkyvät käytännössä. Luin juuri niiden laatimiseen auttavasta V2MOM -metodista

Koska olen asiantunteilijayrittäjä, en erottele työtä elämästä. Kokeillaan miten tuo siis toimii, koska en ole koskaan uskonut moisiin arvoihin yrityksen seinätauluina.

1. Metodissa pyydetään ensi luomaan visio 10-15 sanalla. Siinä vastataan kysymykseen: Mitä sinä haluat?

Haluan hyvän elämän. Sellaisen, että jos kuolen huomenna, olen tyytyväinen elämääni.

2. Sen jälkeen arvot: Mikä on tärkeintä visiossasi?

Onnellisuus, tyytyväisyys, reiluus, joustavuus, intuition seuraaminen, rakkaus, henkisyys – noin aluksi.

3. Metodit saavuttaa päämäärä: Miten saavutat haluamasi? Kirjoita askeleet tärkeysjärjestyksessä.

a) Seuraa omaa sydäntäsi. Jos et viihdy töissä tai elämässä, vaihda.

b) Kokeile laajasti kaikkea, kunnes löydät oman tiesi.

c) Aseta taloudellinen päämäärä, jonka saavuttamisen jälkeen voit ottaa rennommin.

d) Nauti.

4. Esteet. Mitkä voivat tuhota visiosi?

Äääh….turhaa enää luetella. Olen jo voittanut ne. Niitä olivat mm. muiden ihmisten a) paheksunta (kaikkien pitäisi elää kuten neuvojakin), b) lannistaminen, c) tuen puute, jne.

5. Tulos. Miten tiedät, oletko onnistunut? Mitkä ovat onnistumisesi mittarit?

Voin kuolla huomenna tyytyväisenä elämääni – jo nyt.

Helppoahan tuo oli. Tosin 22-vuotiaalle minälle olisi voinut olla hankalampaa.

Pikku Apuri

Täällä suututtaa ja suututaan, kun ei oikein muutakaan keksitä

549862_372460936194667_1813258612_nNyt kun olemme viitisen vuotta pomppineet osan talvea sekä vuotta Hua Hinissa ja suuren osan täällä Suomessa, alkaa hahmottamaan todellisia eroja – omassa ja muiden käyttäytymisessä.

Aurinko ratkaisee

Klisee tai ei, mutta auringon puute taivaalla näkyy kaikessa – ja päinvastoin. Heti kun se täälläkin pilkahti pariksi päiväksi, ihmisille nousi hymy naamalle ja tekoihin.

Hua Hinista katsoessa suomimediaa ja sosiaalista suomimediaa, näkee vain valitusta. Mitä ihmeellisimmistä ja pienimmistä asioista. Valittajat ja valitukset oikein huusivat sitä, ettei meillä ole muutakaan tekemistä, niin valitetaan sitten.

Nyt ollaan oltu parisen viikkoa täällä Suomessa, ja jo huomaan ajautuvani muiden mukana valittamaan, vaikka oloni muuten on mitä mainioin.

Tosikkotyötä

Toinen minkä täällä näkee nyt selvästi, on työn tekeminen rystyset valkoisina. Tosikkomaista ja väkinäistä puurtamista. Työpäivä on työtä. Sitä ei katkota, eikä saa katkoa rentoutumisella. Kotiin mennään sitten pää edelleen jumissa ja ”rentoudutaan saatana väkisin”.

Ei kuulkaas. Aurinko kun tuosta alkaa viuhua yllä, lähdet kävelylle, kahville ja meditoimaan jokirantaan. Pomo kun kysyy, että mikä-mikä, sano sille:

Kysykää vanhuksilta ja vanhemmilta ihmisiltä. Kireä ja tosikkomainen eläminen on yksi suurimmista asioista, mitä vanhemmat ihmiset katuvat.

Pikku Apuri

EDIT: Avasin oikein Facebook-ryhmän aiheeseen liittyen.

Ilo on mittareista paras

Meillä on katsojamäärät, kävijämäärät, klikkausprosentit, äänestysprosentit ja muut. Ne kaikki kertovat ainakin sen, ketkä suorittivat tehtävän jota joku muu edellytti, tai johon rahalla kannustettiin.

Katsoimme viikonloppuna elokuvan 50-50, joka oli hyvä kertomus syöpään saiarastuvasta nuoresta jampasta. Ja ei, se ei sortunut kliseisiin. Ei sortunut myöskään Breaking Bad, loistava tv-sarja kemianopettajasta, joka alkaa valmistaa metamfetamiinia selviytyäkseen syöpähoitojensa maksuista.

Jotenkin noista kampesi ulos sellainen totuus, josta olisi kiva oppia pitämään kiinni:

Ilo on mittareista paras. Jos tuntee iloa jostain, tekee. Jollei tunne, ei tee.

Kaikilla meillä on mm. sellaisia tuttuja, joiden luo ei oikeasti haluasi, mutta velvollisuus tai miellyttämisen halu pakottavat menemään. Kelloa kortille ja paklattuna ulos ovesta.

Erittäin hauskoja silti ovat myös sattuman ohjaamat elämykset: Olet jossakin potentiaalisesti tylsässä tilanteessa, ja päätetään spontaanisti vaikkapa juosta toppatakeissa ja -housuissa 5km ”hankeen pystyyn”, katselemaan talvista maisemaa ja juomaan hyvää viiniä.

Työprojekteissa yllättyy positiivisesti todella harvoin: Ensimmäiset minuutit tapaamisessa yleensä näyttävät miten projekti menee: Kaikki vääntävät rutiinilla maaliin, että siitäkin urakasta päästään.

Eikös iloa voisi käyttää myös työn mittarina? Jos ei iloa ole, työ tuskin on vähääkään sellainen, mitä kannattaisi edes tehdä.

En tiedä teistä, mutta jos kuolen sattumalta johonkin pian, kyllä harmittaisi se, että on istunut täysin turhissa kokouksissa päiviä elämästään.

Niin se vaan nousee tämäkin määrä rautaa, koska siitä saa hyvän olon. Ja kun sen aloittaa, ei kroppa suostu luopumaan.

Pikku Apuri