D-vitamiinia, chiliä ja sielunhoitoa

Toivotan jo nyt marraskuun kääntyessä jouluun kaikille lukijoille, tutuille, työkavereille ja asiakkaille rauhaisaa joulua sekä mukavaa uutta vuotta, sillä iso kone vie meidät viikonloppuna “thaimökillemme” joulukuuksi ja tammikuun aluksi (5.12. – 15.1).

Rankin työvuosi

Takana on elämäni raskain työvuosi. Alkuvuodesta Viidakkorummussa tapahtui vaikka ja mitä. Pienyrittäjälle se tuntui maailmanlopulta (työkeskeinen ajattelu ja elämä ei ole hyväksi).

Työllä, sitkeydellä ja muiden avulla (kiitos eritoten Place Marketing ja Revolver!) sieltä kuitenkin noustiin ja toiminta saatiin uudelleen käyntiin. Burnout kuitenkin härnäsi koko kesän ja syksyn.

Lisäksi yksi tekijämme on ollut kesästä lähtien 80%:sti Osulan kimpussa. Eli kaikkia tuotantoja ei päästy tekemään, koska piti tehdä omaa. Se taas aiheutti tulorahoitteiselle pienyrittäjälle tarkkaa kassamonitorointia ja -venkoiluakin. Mikä puolestaan lisäsi stressikerrointa ylöspäin: Mitä ensi kuussa? Mitä ensi viikolla? Millä maksetaan palkat? Milloin asiakas maksaa laskun? Milloin me? Jne.

Puolilomaa

Nyt pääasia on pistää pääasiat kuntoon.

Aion silti tehdä myös vähän töitä, esim. kirjoittaa kirjaani eteenpäin. Se projekti alkoi pienyrittäjän päiväkirjana, mutta on nyt (päässäni) kasvanut laajemmaksi. Tekisi mieli laittaa paperille myös neljässä vuodessa kokemani arvomuutos.

Lisäksi työn alle tuli jo syksyllä alkanut rakennusalan uutuuskonsepti, johon pitäisi kehittää sähköisten palveluiden ensimmäinen setti. Muuten aika kulunee urheillessa ja nauttiessa.

Nähdään siis tammikuun toisella puolella. Älä soita kännykkääni, sillä taksa on molemmille kallis. Tai jos soitat, tämä taho ainakin lupaa edullista hintaa.

Ota mielummin yhteyttä sähköpostilla jari(at)pikkuapuri tai jari(at)viidakkorumpu.fi, niin tsekataan asioita eteenpäin. Ja onhan Skypekin toimiva palvelu.

Sosiaaliaddiktoitunut ihminen sulkee koneet

Oletteko huomanneet “räpläävänne vehkeitänne vähän väliä”? Minä teen niin, ja se on paitsi turhaa, myös sairaus.

Nyt jätän vehkeeni rauhaan 1,5 kuukaudeksi. Suljen mediat. Sähköpostit katson silloin tällöin. Koitan saada itseni taas normaaliin olotilaan. Lööppi- ja muut turhakeuutiset jätin jo viikkoja sitten rauhaan.

Nyt parannetaan sielu, jota ihmisellä ei ehkä ole, parsitaan aivot, jotka kuuluvatkin olla monessa osassa, otetaan D-vitamiinit, jotta illalla väsyttäisi, ja syödään chiliä, jolla saa stressin mahasta.

Joulun lahja

Lopuksi annamme joululahjan:

Kaikista tammikuussa tilatuista tuotannoista saat alennuksen. Teemme projektiisi ilmaiseksi jonkun sellaisen lisäosan, mitä et ollut itse ajatellut, mutta josta on sinulle / projektillesi oikeaa hyötyä! Perushintahan meillä on jo edukas. Otahan yhteyttä.

Pikku Apuri

Työ 2.0

Lainaan suoraan Tuijan blogipostauksessaan Katrilta (alla) lainaamaa termiä, sillä istun ensi kertaa Hubissa. Turun Hubin Pop Up -viikko starttasi nyt ma-aamusta Boost Turun tiloissa. Puolet Viidakkorummusta istuu pari päivää nyt täällä, Osulaa testaillen.

Ainakin tällaisen tietotyöläisen kannalta pysyvän toimiston käsite alkaa olla turha. Työn voi tehdä joka paikassa, useilla eri työkaluilla.

Syy miksi olemme Hubissa on se, että Hub mahdollistaa tilapäistoimiston kotikaupungissa JA eri puolilla maailmaa. Voit tulla ja olla sosiaalinen työkaveri, ja saada paljon uusia silloin kun haluat. Samalla jäsenmaksulla olet yhtä oikeutettu työskentelemään Buenos Airesissa, Johannesburgissa, Tampereella ja Tukholmassa. Lisäksi saat Hubin verkostoitumistyökaluilla mahdollisesti uusia töitä yllättäviltäkin tahoilta.

Rok!

Pikku Apuri

 

 

 

Asiaa, kiitos

En tiedä onko syynä täysin tyhjää täynnä oleva nykymediatykitys, ikä, vai yleinen kyllästyminen, mutta viihde alkaa tökkiä ja pahasti.

Huomaan kuuntelevani ja lukevani hyvää puhetta ja katsovani (hyviä) dokumentteja. Musiikki, joka on aina ollut intohimoni, pitää olla ekseptionaalisen priimaa jotta jaksan. Joku TV:n mainoskanavan ohjelmisto on täysi kauhugalleria satoine mainoskatkoineen. Kaupallinen radio ei myöskään pääse omaan eetteriini.

Voin rehellisesti sanoa vihaavani radio- ja tv-mainoksia. Itselleni ne näyttäytyvät lähes pelkkänä katsojien aliarvioimisena ja väkivaltaisena tyrkyttämisenä. Ehkä myös siksi, koska molempien kirjoittaminen on aina ollut osa työtäni.

Pari vinkkiä

Inside Job -dokumentti oli hyvin tehty, vaikkei se mitenkään yllättänytkään. Kertoopahan ihan nimillä, ketkä olivat vuoden 2008 maailmanlaajuisen talousromahduksen takana. Ja ketkä ovat siellä miljoonineen vieläkin, uutta valmistelemassa. Dokumentti näytetään YLE:n Teemalta Lokakuun 23. ja uusintana 29. päivä, suomitekstein. Suosittelen kylmän vissyn ja verenpainelääkkeiden kera.

The Bridge -dokumentti pureutuu San Franciscon Golden Gate -siltaan yhtenä maailman suosituimpana itsemurhapaikkana. Aika raapivaa katsoa elämästä hyppääviä, ja sitten kuulla läheisiltä henkilöiden taustoja. Yksi parhaista kavereista teki moisen tempun v. 1998, joten täysin outo ei aihe ole.

Peralta vinkkinä saatuja muutamaa podcastia olen kuullut yksittäisiä jaksoja, mutta nyt olen vakitilaaja. Planet Money on nimensä mukainen, globaalista taloudesta otettaan yrittävä hyvä puheohjelma taloudesta ja rahasta, eri näkökulmista. Freakonomics taas on tavallisen outo puheohjelma, jossa kuulee ihan tavallisista asioista, mutta – eri tavalla. Suosikkitoimittajani Suomesta, Hesarin Jani Kaaro lienee fani, koska Peran mukaan kolumniaiheet seuraavat Freakien jaksoja aina viiveellä ;) Raniskeptikon, joka meillä Viidakkorummussa hoitaa kaikki maapallon ulkopuoliset asiat, vakikamaa taas on Skeptics guide to the universe, mikäs muukaan? Itse en skeptiyden perään niin ole.

Eli asiaa, kiitos. Oma Osulamme ainakin yrittää asiamainontaa paikallistasolla. Sisäisessä testissä on kohtapian. Alkuvuodesta sitten nähdään onko meitä asiavammaisia muitakin?

Pikku Apuri

Ravantit -ravintoloille uusi sivustokonsepti

Suunnittelimme Ravantit -ravintoloille sivustokonseptin, jonka avulla kaikki heidän ravintolansa tuotetaan samarakenteiseen, avoimen teknologian WordPress-sivustopohjaan. Asiakkaan on siten helppoa navigoida eri ravintoloiden välillä, kun kaikissa on sama rakenne. Jokainen ravintola saa silti oman graafisen ulkonäkönsä.

Ensimmäisenä uusiin kuoseihin hyppäsi heidän uusin ravintolansa, Aurajoen rantaan juuri avattu Rantakerttu. Rantakertun graafisen ilmeen takaa löytyy Lillan Graphics. Sivuston teknisestä toteutuksesta vastasi Viidakkorumpu.

Pikku Apuri